tiistai 3. helmikuuta 2015

Huono hyvä viikko

Viime viikolla fiilikset vaihtelivat päästä päähän. Tapahtui tosi kivoja juttuja, mutta mukaan mahtui myös pientä panikointia.

Tiistaina alkoi koeviikko.
Ensimmäisenä päästiin laskemaan aina niin ihanaa matematiikkaa, mutta ovella kolkutteli jo keskiviikon venäjän koe. Siihen en ollut ehtinyt valmistautua kunnolla tai ainakaan niin paljoa, että minulla olisi ollut luottavainen tunne sen suhteen. Niinpä tiistai oli täynnä paniikin omaista lukua ja ahdistuneita huokauksia. Nuortenillan skippaaminen ei käynyt mielessäkään, onneksi. Vaikka ilta menikin vähän väliä epätoivoisia rukouksia ylöspäin heitellen, sain silti tuuletettua ajatuksia. Ja kyllä se koe hyvin meni. Mutta ehkä tiedätte tunteen "viimeisen illan paniikki".
Torstaina ja perjantaina minulla ei ollut kokeita joka olikin yhtä juhlaa. 4 vapaapäivää = loma, vaikka lukea pitikin. Tätinikin oli meillä perjantaista lauantaihin.

Lauantaina ja sunnuntaina olivat IA:n esiintymiset. Toisessa meidät oli huomioitu sydäntä lämmittävän hyvin. Sitä ei liian usein tapahdu.

Viikkoon on ehdottomasti kuulunut myös hyvää ruokaa. Äiti osti lehtikaalia josta teimme smoothieta ja vokkia. Kun sain äidin innostumaan, olenkin kantanut hänelle erilaisia ohjeita joita olemme kokeilleet esim:

Tuorepuuro
1 (200 g) omena 
2 1/2 dl (100 g) kaura-, ruis-, 4-viljanhiutaleita
2 1/2 dl Valio rahkajuomaa
1/2-3/4 dl tyrnitäysmehua
n. 1 dl pähkinöitä, siemeniä, manteleita, taateleita...
1-2 rkl juoksevaa hunajaa

  • 1. Raasta (kuorittu) omena kulhoon. Lisää hiutaleet, rahkajuoma ja tyrnitäysmehu. Rouhi pähkinöitä, manteleita ja taatelipaloja hieman. Lisää puuron joukkoon. Anna puuron tekeytyä jääkaapissa noin 20 minuuttia tai yön yli. Sekoita ja nauti. Makeuta hunajalla.
Super punajuurismoothie

1 1/2 punajuurta
omena
2 porkkanaa
inkivääriä

Olisi voinut olla pahenpaakin. Mutta ei sitä silti kovin paljoa pystynyt syömään. :)


Perinteinen hedelmäsalaatti


Eilen kävimme ostamassa äidille syntymäpäivälahjaksi foam rollerin tai oikeastaan pilatesrullan. Ja arvatkaa vaan kuka sitä ensimmäisenä testasi.


 Viikkon kuului myös treeniä käsille ja keskivartalolle, pitkä ja lyhyt lenkki ja vihdoin pääsin myös hiihtämään. (Joista myöhemmin lisää.)

Huomenna on viimeinen koe, johon pitäisi tällä hetkellä olla lukemassa. Seuraava jakso tulee olemaa kamala, joten saa nähdä kuinka siitä selvitään. Onneksi on lunta (ainakin välillä) ja valoa. Sitä paitsi kevät ja Katakin rantautuvat tänne pian.

-Wilma  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti