"Isi, isi, kato kuinka kovaa mä juoksen!" Tyttö huutaa ja pinkoo minkä 5 vuotiaan jaloiltaan pääsee, kädet ja jalat joka suuntaan huitoen. Isä yrittää nyökytellä hämmästyneenä.
"Kipu on kivaa ja tuska taivaallista" toteaa joku ultrajuoksusta (matka joka on pidempi kuin 42,2km).
`Elämänsä aikana hän on laskenut juosseensa 250 000 kilometriä, yli kuusi kertaa maailman ympäri.`
Kai siinä juoksussa jotain erityisen kiehtovaa on. Vai miksi heti kävelemään opittua pitää lähteä juoksemaan ja jatkaa niin pitkän matkaa ja niin vanhaksi kun vain pystyy? Ehkä juoksun helppous saa ihmiset aloittamaan sen. Halpa harrastus, jota voit tehdä kun itselle sopii, yksin tai yhdessä, kunto nousee ja kalorit palaa. Mutta mikä saa ihmiset jatkamaan sitä? Mikä saa 17 500 suomalaista osallistumaan juoksutapahtumaan jossa juostaan 21,1 km?
Vai esittelikö tyttö isälleen vain nopeutta eikä niinkään juoksutaitoa. Ultrajuoksijoilla kieltämättä pitää olla jonkinlanen palo myös itse juoksuun, mutta onko heilläkin suurin motivaation lähde rikkoa ihmiskehon rasituksen sietokyvyn rajoja. Ehkä meitä kiehtookin omien rajojen ylittäminen, nähdä mihin ihmiskeho pystyy, vauhdin hurma...
Yritin miettiä miksi minä juoksen. Minulla on tavoite: HCR2015 & Run For Freedom 21,1 km. Haluan kehittää kuntoani. Juostessa on aikaa ajatella. Endorfiinin tuotanto käynnistyy ja saan hyvän mielen. Saan olla pihalla. Siinä muutama syy, mutta miksi juoksen? Pidän juoksemisesta enemmän kuin esimerkiksi kävelystä ja nautin juoksemisesta. Silti päädyin siihen, että jos juoksemisesta ei olisi minulle mitään hyötyä eikä haittaakaan, en varmasti lähtisi lenkille. Joten juoksenko itse juoksemisen ilosta vai sen takia mitä sen kautta saan?
En usko siinä olevan mitään pahaa, ettei juokse sen takia, että rakastaisi yli kaiken siirtää jalkoja vauhdikkaasti toisen eteen. Tämä ei päde ihan kaikkeen, sillä jos otan perinteisen esimerkin ja
vertaan asiaa ystävyyteen, on jotain pahasti vialla jos vietät jonkun
kanssa aikaa vain hyötyäksesi siitä jotenkin.
Toivottavasti joku pysyi syvällisessä ajatuksenjuoksussani mukana. Minusta tämä oli mielenkiintoinen ajatus jota piti jäädä miettimään pidemmäksikin aikaa. Miksi siis todella teen jotain? Siksi, että saan siitä jotain vai koska itse asia on mukava. Raja on kieltämättä hyvin häilyvä ja vaikea erottaa. Luultavasti monissa tekemissämme asioissa on molemmat puolet. Silti kehotan huvin vuoksi ajattelemaan jotain asiaa mitä teet ja miettimään miksi todella teet sitä.
Rentoa viikonloppua!
-Wilma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti