Ajatuksia

"Isi, isi, kato kuinka kovaa mä juoksen!" Tyttö huutaa ja pinkoo minkä 5 vuotiaan jaloiltaan pääsee, kädet ja jalat joka suuntaan huitoen. Isä yrittää nyökytellä hämmästyneenä.

"Kipu on kivaa ja tuska taivaallista" toteaa joku ultrajuoksusta (matka joka on pidempi kuin 42,2km).

`Elämänsä aikana hän on laskenut juosseensa 250 000 kilometriä, yli kuusi kertaa maailman ympäri.`

 

Kai siinä juoksussa jotain erityisen kiehtovaa on. Vai miksi heti kävelemään opittua pitää lähteä juoksemaan ja jatkaa niin pitkän matkaa ja niin vanhaksi kun vain pystyy? Ehkä juoksun helppous saa ihmiset aloittamaan sen. Halpa harrastus, jota voit tehdä kun itselle sopii, yksin tai yhdessä, kunto nousee ja kalorit palaa. Mutta mikä saa ihmiset jatkamaan sitä? Mikä saa 17 500 suomalaista osallistumaan juoksutapahtumaan jossa juostaan 21,1 km?

Vai esittelikö tyttö isälleen vain nopeutta eikä niinkään juoksutaitoa. Ultrajuoksijoilla kieltämättä pitää olla jonkinlanen palo myös itse juoksuun, mutta onko heilläkin suurin motivaation lähde rikkoa ihmiskehon rasituksen sietokyvyn rajoja. Ehkä meitä kiehtookin omien rajojen ylittäminen, nähdä mihin ihmiskeho pystyy, vauhdin hurma...

 

Yritin miettiä miksi minä juoksen. Minulla on tavoite: HCR2015 & Run For Freedom 21,1 km. Haluan kehittää kuntoani. Juostessa on aikaa ajatella. Endorfiinin tuotanto käynnistyy ja saan hyvän mielen. Saan olla pihalla. Siinä muutama syy, mutta miksi juoksen? Pidän juoksemisesta enemmän kuin esimerkiksi kävelystä ja nautin juoksemisesta. Silti päädyin siihen, että jos juoksemisesta ei olisi minulle mitään hyötyä eikä haittaakaan, en varmasti lähtisi lenkille. Joten juoksenko itse juoksemisen ilosta vai sen takia mitä sen kautta saan?

En usko siinä olevan mitään pahaa, ettei juokse sen takia, että rakastaisi yli kaiken siirtää jalkoja vauhdikkaasti toisen eteen. Tämä ei päde ihan kaikkeen, sillä jos otan perinteisen esimerkin ja vertaan asiaa ystävyyteen, on jotain pahasti vialla jos vietät jonkun kanssa aikaa vain hyötyäksesi siitä jotenkin. 

Toivottavasti joku pysyi syvällisessä ajatuksenjuoksussani mukana. Minusta tämä oli mielenkiintoinen ajatus jota piti jäädä miettimään pidemmäksikin aikaa. Miksi siis todella teen jotain? Siksi, että saan siitä jotain vai koska itse asia on mukava. Raja on kieltämättä hyvin häilyvä ja vaikea erottaa. Luultavasti monissa tekemissämme asioissa on molemmat puolet. Silti kehotan huvin vuoksi ajattelemaan jotain asiaa mitä teet ja miettimään miksi todella teet sitä. 

Rentoa viikonloppua!

-Wilma

Mitä?!

Sitä mä vaan mietin, että:

Kumpi sanotaan ensin kiitos vai ole hyvä?

Miksi kelloja siirretään?

Miksi vesi on niin terveellistä?

Miksi koulua vihataan?

Mikä saa ihmiset esim. juoksemaan 1000 km autiomaassa?

Miksei passikuva ikinä onnistu?

Miksi jokin kauhea muuttuukin hienoksi tullessaan muotiin?

Miksi on yhtä aikaa työttömyyttä ja työvoimapulaa?

Miksi Cheek on niin suosittu?

Mikä idea on hermesetaksessa?

Miksi kirjoitukset muuttuvat sähköisiksi??

-Wilma

Hiukset auki

Olen aina pitänyt hiuksiani paljon kiinni sillä raivostun, kun ne tulevat silmille ja kun joudun haromaan niitä korvien taakse ne rasvoittuvat. Musta tuntuu myös, että tää mun pehko on erityisen helposti takkuuntuvaa ja sähköistyvää sorttia ja sitäkään mä en voi sietää. Niinpä kun kavereiden kanssa puhuttiin hiusten leikkaamisesta en aluksi harkinnutkaan leikkaavani niitä, sillä periaatteessa pidän niistä, (mutta en käytännössä). Asiaa tarkemmin ajatellessani syttyi mussa kuitenkin kauhea tarve saada ne heti pois ja sen päätöksen jälkeen hiukseni tuntuivatkin erityisen inhottavilta. Jouluaattona tätini sitten otti sakset käteen, sulki nyrkkiinsä koko komeuden ja leikkasi kutreistani melkein 15 cm pois. Pian näin edessäni monen vuoden kasvatuksen tuloksen. Peilistä katsoessani rakastuin totaalisesti. Hiuksia tietysti tasattiin vielä, mutta sen jälkeen peilin ohi kulkiessa piti aina vähän jäädä ihastelemaan. Edelleen ne valuvat kasvoille, mutta nyt niitä tarvitsee harjata tuskin yhtään ja viihdyn jälleen hiukset auki. Näin rajun muutoksen hiuksissani olen tehnyt viimeksi 2010 kun leikkasin etuhiukset. Mutta totuus on, että vaihtelu virkistää.

 Olipa vaikea löytää kuva jossa hiukseni näkyisivät auki. Kuvissa pituusero ei näytä niin suurelta, mutta minusta se on valtava. (En ole kuitenkaan värjännyt hiuksia, vaikka ne noissa kuvissa hyvin eri värisiltä näyttävätkin. :D)

-Wilma-

Loman aktiivisuus katsaus

Viikko 53 ja 1

Maanantaina podin edelleen kipeitä lihaksiani, joten työstin käsiä.
Tiistaina jalkojen tilanne oli vähän parempi ja koitin avata niitä pienellä, kevyellä lenkillä.
Keskiviikkona uuden vuoden aattona suuntasin pitkästä aikaa uimahallille. Vesijuoksin alkuun 45min ja siihen päälle kävin vesijumpassa. Se oli kyllä kivaa vaihtelua treeneihin.
Uusi vuosi alkoi aamulla ihanalla pitkällä lenkillä. NOT. Uusi vuosi ei alkanut suunnitelmien mukaan vaan armottomalla pääkivulla, tukkoisella nenällä ja kurkkukivulla. Toisin sanoen olin heti vuoden ensimmäisenä päivänä flunssassa ja sitä jatkui koko loppu loman. Se siitä aktiivisuudesta. Mutta, jos vuosi olisi alkanut loistavasti siitä olisi pitänyt mennä alas päin, nyt vuoden on lähdettävä nousuun. Tai no jaa... ehkä mä jätän nämä pohdinnat tähän ja katsellaan vähän kuvia loman varrelta.

Uuden vuoden toivotukset

Jokavuotiset Ilonpäivät vietettiin tänä vuonna Sastamalassa.

Cupcake dream. Loihdimme kavereiden kanssa makoisan kimaran muffinsseja eri taikinoilla ja kuorrutuksilla. <3 Eikä siinä mennytkään kuin vaivaiset 4 tuntia.

Viimeistä lomapäivää viedään ja yritän keksiä miten siitä saisi kaiken irti, ehkä tekemällä ei mitään.
-Wilma