keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kaamosmasennustako?

En koe, että olisin kaamosmasentuja, vaikken tästä pimeydestä pidäkään. Itse asiassa, vielä marraskuussa en edes muistanut toivoa lunta, kun oli niin mukavaa polkea kuivalla asfaltilla. Nyt joulu lähenee, eikä joulufiilikseen pääse kunnolla ilman lunta ja puolitoista viikkoa nyt polkee lumessakin. 

Lenkkeihin pimeys on vaikkuttanut senkin edestä. Mä en halua muistella koska mä oon viimeksi käynyt pitkällä lenkillä. Keskiviikon juoksusta, huimat 7 kilometriä telinevoimisteluharkkoihin ja takaisin, olen sentään pitänyt kiinni. Koska juoksemaan lähteminen on ollut niin ylivoimaista, annoin jo itselleni luvan tehdä treenejä ennen joulua sisällä (pitäähän sitä kasvattaa lihaksiakin) ja joulun jälkeen ryhdistäydyn (kuulostaapa kliseiseltä) ja vedän muut RFF treenaajat yhteislenkeille, jos se auttisi asiaa. 
Maanantaina kokeilin tällästä aika helppoa treeniä. Siinä mielessä helppoa siis, että siinä oli vaan neljä tosi perus liikettä oman kehon painolla, eikä aikaakaan mennyt paljoa.
(video ->) Burner 400
Jos joku ei jaksa katsoa videota niin idea siis on seuraava:
5 kierrosta, joiden välissä 1.5 min tauko
 20 kyykkyä
20 punnerrusta
20 vuorikiipeilijää
20 burpeessia
Ota aikaa.

 Kun niitä crossfit tyyppisiäkään treenejä ei ole hetkeen tullut tehtyä, tää sai ainaki mut ihan henkihieveriin ja sydämen jyskyttämään korvissa asti. Ajan mittauksen mä jätin näin ennsimmäisellä kerralla. :P

Nyt pitää mennä lukemaan venäjän sanoja ja ettiä uus hyvä treeni illalle.
-Wilma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti