Minä ja juoksu vol.2

Nyt saatte siis kuulla mun juoksutarinan loppuun.
 
Jotain ihmeellistä tapahtui keväällä (2014), kun mä yhtäkkiä havahduin siihen, että mä ehkä vähän tykkään tästä juoskemisesta. Sen havainnon jälkeen juoksemisesta tosiaan tuli kivaa. Treenaaminen oli helpompaa ja mä tosissani nautin varsinkin pitkistä lenkeistä.

Mun molemmat kaverit, jotka olivat viime vuonna  juoksemassa, olivat tänäkin vuonna ilmottautuneet. Mutta ensin toinen loukkasi jalkansa niin, ettei pystynyt juoksemaan. "No kaikki hyvin, vielä on toinen." Kunnes ehkä kuukautta ennen HCR:ää, toinen mun kavereista loukkasi rintalihaksensa. Myönnettäköön että, kun mä kuulin sen, kyyneleet kohosi silmiin, mutta urheasti räpyttelin ne pois. Pieni pakokauhu tosiaan iski, mitä mä nyt teen?! Ei voinut mitään, mä olin ilmoittautunut, maksanut ja treenannut itseni siihen astisen elämäni parhaaseen kuntoon.

Jo se että minä, Kata ja Reetta lähdetään kolmestaan Helsinkiin, ei enteillyt mitään hyvää. Mutta, vähän myöhässä, järkyttävässä kiireessä Töölön kisahallin miesten vessassa vaatteeni vaihtaneena (Siis ihan sellasessa jossa on monta koppia ja rivi pisuaareja.) lähdin juoksemaan RFF paidassani toista puolimaratoniani, yksin. Reitti oli mäkinen ja raskas, olin liian hitaassa lähtöryhmässä ja mulle tuli vessahätä. En mennyt vessaan, koska se olisi hidastanut tahtia. Silti se meni niiin hyvin! Mulla oli tosi kivaa, mä vaan hymyilin koko matkan, ja nautin siitä, että jaksoi juosta! Porukkaa oli niin paljon ettei yksin juokseminen edes tuntunut yksinäiseltä. Matkalla sai seurailla ihmisiä, yrittää etsiä tuttuja kannustajia, ja juosta. Aikaakin paransin viime vuodesta 10 minuutilla. Pakko hehkuttaa sitäkin, että HCR:llä oli mahtava ilmapiiri. Kaikki oli innoissaan, tsemppasivat toisiaan ja mulle jäi koko tapahtumasta tosi positiivinen fiilis ja tunne, että haluan tänne uudestaan.

Mitä mä tällä kaikella halusin sanoa on ehkä se, että mä en olis koskaan aloittanut juoksemista, jos mulle ei olis kerrottu, että pienellä panostuksella mä voin muuttaa jonkun elämän totaalisesti. Jokainen meistä voi saada aikaan muutoksen. Tapoja on paljon. Siis älä säikähdä, sun ei tarvitse juosta puolimaratonia, se oli vaan mun tapa. Ja vielä kaikille niille jotka miettii puolikkaan juoksemista, ei se loppujen lopuksi edes ole paha. Perus hyvällä juoksukunnolla selviää!

Ps. Valitan kuvien huonoa laatua, ne on otettu kännykällä.
 Kaikki, paitsi ensimmäinen kuva ovat otettu kiasmasta.

~Wilma~